Perhe- ja läheistyöntekijän terveiset

Jaa somessa

Kirjoittaja työskentelee Kakspy ry:ssä Kotkan ja Haminan alueella

Halusin koota, ehkä osin itseäni varten, mutta myös teitä lukijoita varten koosteen siitä, mitä kaikkea
viime vuoteemme on mahtunut. Varmasti tähän eivät kaikki asiat nouse, eikä se ole tarpeenkaan,
mutta ajatuksen tällaisesta tekstistä sain, kun selailin paperikalenteriani (olen niinkin vanhanaikainen, että sellaisen omistan) ja sieltä olikin sitten helppo poimia materiaali tätä tekstiä varten.

Ryhmätoteutuksista mainittakoon loppukevääseen ajoittunut ja etänä toteutettu Läheisten Depressiokoulu, joka toteutustapansa ansiosta oli kaikkien Kymenlaaksolaisten saatavilla ja ryhmään
osallistujia olikin sekä Kotkasta, että Kouvolasta. Depressiokoulu oli suunnattu läheisille, jotka
kokivat itsessään uupumuksen uhkaa ja/ tai alavireisyyttä Ryhmässä mietittiin mm. sitä, miten
ajatukset vaikuttavat tunteisiimme ja toimintaamme, harjoiteltiin tunnistamaan sisäistä
puhetta ja suhtautumaan itseä kohtaan myötätuntoisesti.

Toinen itseäni syvästi koskettanut ryhmämuotoinen työ liittyi nuoriin aikuisiin ja toteutettiin yhdessä Ohjaamon Onni työntekijän kanssa, kyseessä oli Ypönä ryhmä, joka oli suunnattu yksinäisyyttä kokeville nuorille. Ryhmän edessä tunsin suurta avuttomuutta ja sen myötä tulin kokeneeksi isoja tunteita kuten surun, mutta onneksi myöhemmin myös ilon ja toiveikkuuden.


Yhteistyötä on tehty monen eri toimijan kanssa. Kouvolan seudun Muisti ry:n kanssa jo perinteeksi aivoviikon tapahtumaksi muodostuneet Muisti ja Mieli messut maaliskuussa, Kymsoten perhekeskusverkoston kanssa toteutettu Äitien voimavararyhmä syksyllä, joitakin mainitakseni. Viime vuonna panostimme myös paljon työajassa rahapelaajien läheisille suunniteltavaan toimintaan, koska tiedossa on, että alueemme on sen suhteen ns. mustaa aluetta. Tuentarvitsijoita olisi, mutta ehkä kynnys hakeutua avun piiriin on vielä aiheen arkuuden vuoksi liian korkea.


Mukavaksi muistoksi vuodesta jää syyskuinen Läheisten Hyvinvointipäivä Luovissa, jossa kuuntelimme
kokemusasiantuntijaa nuotion äärellä, tutustuimme toisiimme leikkimielisissä olympialaisissa, joissa
testattiin mitä taitoja läheisenä olemisessa tarvitaan ja lopuksi rentouduimme äänimaljojen maailmassa.


On ollut kymmenittäin yksilötapaamisia, joista ilokseni osa on tänä vuonna ollut Haminassa, joten olen saanut vierailla Haminan Klubitalolla kohtalaisen säännöllisesti. On ollut pariskunta- kävijöitä. On ollut kokonaisten perheiden tapaamisia. On ollut työparina oloa ja kotikäyntejä sen tiimoilta.


Vertaisohjaaja Tainan kanssa yritimme sinnikkäästi markkinoida ja ylläpitää Läheisten Hyvinvointikahvilaa,
joka ns. matalan kynnyksen toimintana käynnistyi syksyllä Karhulan Mielipaikassa. Kävijät eivät sitä löytäneet tai ottaneet omaksensa, joten kokeilemme vähän uudella tapaa nyt keväällä.

Palaamme Hyvinvointi-iltoihin Kotkansaarelle, jossa käyntikerroille mietiään hyvinvointia tukevaa ja
voimaannuttavaa toimintaa. Ajatuksena on, että tähän kaikille avoimeen iltaan voivat tulla meille jo ennestään tutut, tai uudet läheiset,ilman ajanvarauksia tai ilmoittautumisia.


Tulevasta sen verran, toukokuulle on jo ideahatut päässä, kun 5.5. vietetään valtakunnallista päihteitä käyttävien läheistenpäivää. Mietimme jotain yhteistä hyvinvointitapahtumaa, joten kannattaa ottaa perhe- ja läheistyön facebook -sivut seurantaan!

Sari

Lisää blogikirjoituksia

Ajankohtaista

Kakspy:lle Hyvän mielen työpaikka – merkki

Kakspy ry:lle, Kakspy Palvelut Oy:lle ja Alvi ry:lle on myönnetty Hyvänmielen työpaikka- merkki, osoituksena organisaatioidemme sitoutumisesta kehittää javahvistaa työntekijöidemme mielenterveyttä.Merkin myöntäjä Mieli Suomen Mielenterveys ry

Ajankohtaista

Uutiskirje 2/2023

Tervetuloa lukemaan kesäkuussa ilmestynyttä Kakspy ry:n uutiskirjettä. Uutiskirjeestä löytyy esimerkiksi juttua 25v-juhlaseminaarista sekä jälleen haastattelussa Kakspy:n konkareita! Linkki uutiskirjeeseen: https://drive.google.com/file/d/1fTrbPzMqsoKpCdE2ZuRGpro8dKMHUlyT/view

Perhe-ja läheistyö

Läheiselläni on seksiaddiktio, mitä nyt?

Seksiaddiktio on riippuvuus, jota ei tunnisteta helposti. Seksiaddiktio ei näy päällepäin, vaan merkit saattavat olla aluksi hyvin pieniä ja huomaamattomia. Seksiaddiktiosta voi kärsiä kuka tahansa