“Olen työskennellyt tämän vuoden kotikaupungissani Kotkassa, kouluttaen kaksi ryhmää taiteen keinoin esiintyviä kokemusasiantuntijoita. Kesähelteillä puolestaan käsittelimme häpeää häpeäpajassa. Olen kiinnostunut asioista, jotka vaikuttavat ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Miten se näkyy ihmisen olemuksessa, vuorovaikutuksessa, liikkeessä, ilmeissä.
Huomaan että koulutukseen hakevilla ihmisillä raskas sairaushistoria osoittautuukin usein rankkojen lapsuudenkokemusten jatkumoksi. On ollut kaltoinkohtelua, koulukiusaamista, henkistä/fyysistä/seksuaalista väkivaltaa, yksinäisyyttä. Kun tarinoita aletaan purkamaan, sama turvattomuuden tematiikka nousee usein esiin. Yhtä usein tarinoissa vilahtavat isovanhemmat tai muut sukulaiset, joiden luona onkin saanut olla oma itsensä kun kotona tai koulussa on joutunut käpertymään selviytyjän rooliin.
Koulutuksessa painotamme dialogisen vuorovaikutuksen tärkeyttä; jokainen ryhmässä hyväksytään. Kenenkään kokemuksia tai ajatuksia ei väheksytä. “Voimme olla yhtä mieltä siitä, että olemme eri mieltä asioista”, on lause jolla pyrimme avaamaan vuorovaikutusmallin ideologiaa. Ja mitä käy, kun tämä vuorovaikutusmalli alkaa toteuttamaan itseään? Ihmiset uskaltavat tulla ajatuksineen esiin, heittäytyä eri harjoitteissa, näyttää tunteensa ja tulla kohdatuksi.
Oikeanlainen vuorovaikutus ja hyväksytyksi tulemisen tunne ovat vahvoja keinoja eheyttää ihmistä. “Olen arvokas. Mielipiteilläni on merkitystä. Kokemukseni ovat tärkeitä.” Koulutuksesta lähtee pois ihmisiä jotka ovat tulleet kohdatuksi sellaisina kuin ovat; vahvuuksineen ja säröineen. Sama näkyy heidän kerhoissaan. Omaan keskipisteeseen päin käpertynyt kehon kannattelu on avautunut, jännitteet ovat helpottaneet ja sitä myötä kehollinen ahdistus pienentynyt.
Mietin toisinaan, mitä tapahtuisi jos ihmistä hoidettaisiin kokonaisuutena?
Tai mitä tapahtuisi, jos kohtaisimme toisemme kokonaisuutena?
Jokaisella meistä on merkityksemme ja omat “valuvikamme”. Ihmiset ovat täynnä tarinoita, joiden draamankaarta yhdistää tämä: kaikki haavat eivät näy päälle päin, eikä kaikista selviytymistaisteluista makseta ikälisiä. Hymykin voi olla haarniska, jonka paino pakottaa hartiat kasaan. Toivon siis uskallusta kohdata ihminen ihmisenä; iloineen ja suruineen.
Turvallisiin kohtaamisiin!!
Piia Herrala
Kaunis Mieli-kokemuskouluttaja”
