Kakspy | Koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne sysäsi miettimään vaihtoehtoisia tapoja olla kohderyhmiemme tukena.
1868
post-template-default,single,single-post,postid-1868,single-format-standard,eltd-cpt-1.0,ajax_fade,page_not_loaded,,kakspy child-child-ver-1.0.0,kakspy-ver-1.7, vertical_menu_with_scroll,blog_installed,wpb-js-composer js-comp-ver-6.2.0,vc_responsive,elementor-default

Suomen hallitus  asetti kuluneella viikolla Suomen poikkeustilaan koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi. Poikkeustilan myötä tukea ja yhteisöllistä toimintaa haavoittuvassa asemassa oleville yhteiskuntamme jäsenille tarjoavat toimijat olivat velvoitettuja sulkemaan kohtaamiseen perustuvan toimintansa.

Tehdyt toimenpiteet ovat riskiryhmien suojelemiseksi tarpeen. Samalla ne aiheuttavat turvattomuuden, yksinäisyyden ja ulkopuolelle jäämisen kokemuksia heille, joiden elämässä nämä kokemukset ovat tulleet tutuiksi useita kertoja aiemmin.  Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt jäivät yllättäen päivittäisen kohtaamisen, vertaistuen ja yhdessä tekemisen ulkopuolelle.

Kakspy ry:ssä  poikkeustoimenpiteet johtivat kasvokkain tapahtuvan tominnan keskeytykseen klubitaloilla, kulttuuripajalla, kuntouttavassa työtoiminnassa, vertaistuki- ja toiminnallisissa ryhmissä, perhe- ja läheistyössä, kohtaamispaikkatoiminnassa, nuorten aikuisten opiskelu- ja työelämän tukitoiminnassa sekä eri hankkeissa.

Yli kahden vuosikymmen kokemus on opettanut meille Kakspyssä, että  yksilön voimavarat löytyvät turvallisissa arkisissa yhdessä tekemisen olosuhteissa, vastavuoroinen kokemusten vaihto ja vertaisuus luovat toivoa ja yhteisöön kuuluminen lisää hyvinvoinnin ja merkityksellisyyden kokemusta. Koronaepidemian aiheuttama poikkeustilanne teki yhteisöllisen toiminnan väliaikaisesti mahdottomaksi ja sysäsi miettimään vaihtoehtoisia tapoja olla yhteydessä kohderyhmiemme kanssa.

Muiden auttamistahojen tavoin käynnistimme nopeasti yhteydenpidon puhelinsoitoin ja verkon kautta eri kanavissa. Keskusteluissa on mietitty opiskeluasioita ja tekemistä arjen tyhjältä tuntuvaan sisältöön, helpotettu poikkeustilanteen aiheuttamaa pelkoa ja ahdistusta, annettu tietoa ja palveluohjausta, tietovisailtu, tehty taidetta, heittäydytty huumoripitoisiin haasteisiin ja jaettu yhteistä kokemusta ja huolta vallitsevasta tilanteesta. Työntekijämme ovat kertoneet, että puhelinkeskustelut ovat päättyneet kiitollisuuteen siitä, että joku muistaa, joku välittää.

Toista poikkeusviikkoa kohden ideoimme uusia tapoja vastata erityisryhmien tuen tarpeisiin rajoittamistoimia rikkomatta. Jatkamme puhelin- ja verkkotukea ja yritämme helpottaa tiedonsaantia ja lisätä näkyvyyttä tarjoamastamme tuesta. Käynnistämme  Eu- ruokajakoa ja selvitämme miten saamme ruokakassit toimitettua niitä tarvitsevien lähelle. Selvitämme voisimmeko olla erityis- ja riskiryhmien apuna välttämättömässä asiointiavussa tai miten olla yhteydessä heihin, joilla ei ole mahdollisuutta etäasiointiin eikä puhelinliittymässä puheaikaa.

Tarvitsetko sinä tai läheisesi apua tai haluatko olla kanssamme auttamassa? Ole meihin yhteydessä:

www.kakspy.com miia.kurttila@kakspy.com

 

AUTHOR: Miia Kurttila